Muistojeni alusta

 MUISTOJENI ALUSTA

  

Vuoden 1918-1919 muistan vallan hyvin olinhan sen verran jo tolkulla ja sitäpaitsi olihan nälkäaika käsillä,koska viljaa tuli vähä. 

Se oli pula leivästä ja kaikesta muustakin, survottiin olkea sekä kiskottiin petäjän kuorta joita sitten pantiin jauhoin sekaan.
Eihän se ollut kaksista syötävää, vaan kyllä sitä söi ennenkuin selkäänsä otti.. Olin silloin neljän vanha.

Pula johtui huonoista satovuosista ja käydyt sodatkin painoi yleistä elämää.
Joskus sattui niinkin kivasti, että eräs setä kaatoi hirven ja navetasta saatiin lihaa, myöskin pottuja oli kellarissa.

Niin sitä vain mennä heppastiin eteenpäin, että pois eestä.

Mutta leipäpuoli oli kylläkin tiukassa, moni köyhä joutui panemaan pankkinsa likoon, että pääsi elämässä eteenpäin. Mikäpä siinä kunhan oli jokin joka kävi kaupaksi. 

Myöskin tautien vitsaus oli suuri. Heikon ravinnon ja lääkkeitten puute aiheutti paljon kuolleisuutta varsinkin lasten keskuutessa, moni sai ainaisen vian joka vaivas elämän ijän.

Sitten tullessani vuosikymmenen lähellä alkoivat omat harrastukset viritä, kyllä sitä löytyi touhukkaalle kakaralle yhtä sun toista värkkäämistä. 

Menipä hommat joskus yli normien ja silloin tuli koivusta lääkettä, vaan eipä se tahtia haitannut, pian unohtui viimeisin selkäsauna.
Kasvatus oli kylläkin  melkoisen ankaraa, mutta kaikesta huolimatta asiallista.
Se pahanteko oli aina päälimmäisenä joka paikassa. 

Härnäsin koiran vihaiseksi, kivitin kanoja salaa ja ties mitä kaikkea mitä päähän pälkähti. 

Seurasin vanhempain juttuja, sen kun on kakaralla uteliaisuus saada tietää, mistä milloinkin on kysymys.

Sitten aika parani kun tultiin kolmekymmenluvun alkuun.

Vilja kasos, että kuhina vain kävi.
Vaan poliittisella puolella olikin jo sitäkin tukalampaa, silloin aatteet riehui laitasta laitaan, koska kapitalistinen järjestelmä röyväs mahtavana sekä itsepäisenä.

Siihen aikaan joutui moni viatonki helposti tilintekoon, mutta koska aika oli mitä se silloin oli ja kaipa lienee ollut se aika ja käsityskanta oikea, vaan temokratia sekä tasa-arvo olivat kaukana ihmisten keskuutesta.

Olipa se aika sellaista aikaa, eipä sitä tiennyt miten ketäkin puhutteli, koska useammalla oli pyssy ojossa, sekä kova vaino jokaista elävää kohtaan.
Jos joku rohkeni nostaa sormen väärään suuntaan sai varoa ettei saanut nikkeliä kalloonsa..

Kolmekymmentäluvulla raivos pula-aika, joka ei jättänyt ketään koskematta, silloin oli pula työstä ei työvoimasta.
Se pula-aika alkoi lokakuulla 1929, silloinpa oli suolet tiukalla monella pojalla, koska ei ollut työtä eikä rahaa.

Kyllä sekin ajanjakso oli yhtä rietasta, koska ei ollut työtä, eikä rahaa, oli vain ryysyjä ja niitäkin joka paikka täynnä.

Rahasta ei voinut haaveillakaan.
Jos jollakin sattui olemaan hilkku tai puolonen lakkarin pohjalla, niin siinäpä net rahat sitten oli.

Kova kapelo oli kuka pääsi vähänki työnsyrjään kiinni.
Se oli jonkumoisessa tilanteessa joka työtä sai.
Jätkiä kulki tietä pitkin isoja laumoja, kerjäten taloista ruokaa työtä vastaan ja ainahan se jotakin onnisti.

Vaan kylläkin talonpojat saivat tuntea nahoissaan pulan paineet.
Monta taloa joutui vasaran alle sekä monta perhettä mieron tielle.

Eipä silloin vilahtelleet lohenpunaiset sataset yleisessä liikenteessä, hyvä jos jollakin oli hilkku tai puolonen lakkarin pohjalla, markkaa ei monellakaan..

Silloin kälmeys oli huipussaan.
Sitä oli jos minkä sortin vääryyten tekiää, sekä toisen omalla heilujaa.

Niinpä pula lopulta hellitti ja tuli hyvä aika, mutta sekin loppui toisen maailmansodan alkuun.

Ja tätä aikaa riittikin aina vuoteen 1945, jolloin alkoi. ny vallalla oleva suvaitsevaisuuten ja tasa-arvon aika.

------------------------------------------------------------ 

Tämän Ilmari Leskelän muistelman olen poiminut

hänen kirjasestansa PITKOSPUUT vuodelta 1986.