Kursua - MUISTOJENI ALUSTA
Vuoden 1918-1919 muistan vallan hyvin olinhan sen verran jo tolkulla ja sitäpaitsi olihan nälkäaika käsillä, koska viljaa tuli vähä. Se oli pula leivästä ja kaikesta muustakin, survottiin olkea sekä kiskottiin petäjän kuorta joita sitten pantiin jauhoin sekaan. Eihän se ollut kaksista syötävää, vaan kyllä sitä söi ennenkuin selkäänsä otti.. Olin silloin neljän vanha.
Pula johtui
huonoista satovuosista ja käydyt sodatkin painoi yleistä elämää.
Joskus sattui
niinkin kivasti, että eräs setä kaatoi
hirven ja navetasta saatiin lihaa, myöskin pottuja oli kellarissa.
Niin sitä vain
mennä heppastiin eteenpäin, että pois eestä.
Mutta leipäpuoli oli kylläkin
tiukassa, moni köyhä joutui
panemaan pankkinsa likoon, että pääsi elämässä eteenpäin.
Mikäpä siinä
kunhan oli jokin joka kävi kaupaksi.
Myöskin tautien vitsaus oli suuri.
Heikon ravinnon
ja lääkkeitten puute aiheutti paljon kuolleisuutta varsinkin lasten
keskuutessa, moni sai ainaisen vian
joka vaivas elämän ijän.
Sitten tullessani
vuosikymmenen lähellä alkoivat omat harrastukset viritä, kyllä sitä löytyi touhukkaalle
kakaralle yhtä sun toista värkkäämistä.
Menipä hommat joskus yli normien ja
silloin tuli koivusta
lääkettä, vaan eipä se tahtia haitannut, pian unohtui viimeisin selkäsauna. Kasvatus oli
kylläkin melkoisen ankaraa, mutta
kaikesta huolimatta asiallista.
Se pahanteko oli aina päälimmäisenä
joka paikassa.
Härnäsin koiran vihaiseksi, kivitin kanoja salaa ja ties mitä
kaikkea mitä päähän
pälkähti.
Seurasin vanhempain juttuja, sen kun on kakaralla uteliaisuus saada
tietää, mistä milloinkin on
kysymys.
Sitten aika
parani kun tultiin kolmekymmenluvun alkuun. Vilja kasos, että
kuhina vain kävi.
Vaan poliittisella puolella olikin jo sitäkin tukalampaa,
silloin aatteet riehui laitasta
laitaan, koska kapitalistinen järjestelmä röyväs mahtavana sekä itsepäisenä.
Siihen aikaan
joutui moni viatonki helposti tilintekoon, mutta koska aika oli mitä se silloin
oli ja kaipa lienee ollut se
aika ja käsityskanta oikea, vaan temokratia sekä tasa-arvo olivat kaukana
ihmisten keskuutesta. Olipa se aika
sellaista aikaa, eipä sitä tiennyt miten ketäkin puhutteli, koska useammalla
oli pyssy ojossa, sekä kova vaino
jokaista elävää kohtaan. Jos joku rohkeni
nostaa sormen väärään suuntaan sai varoa ettei saanut nikkeliä kalloonsa.
Kolmekymmentäluvulla
raivos pula-aika, joka ei jättänyt ketään koskematta, silloin oli pula työstä
ei työvoimasta. Se
pula-aika alkoi lokakuulla 1929, silloinpa oli suolet tiukalla monella pojalla,
koska ei ollut työtä eikä rahaa.
Kyllä sekin ajanjakso oli yhtä rietasta, koska ei ollut
työtä, eikä rahaa, oli vain ryysyjä ja niitäkin joka paikka täynnä. Rahasta ei voinut
haaveillakaan. Jos jollakin sattui olemaan hilkku tai puolonen lakkarin
pohjalla, niin siinäpä net rahat
sitten oli.
Kova kapelo oli
kuka pääsi vähänki työnsyrjään kiinni. Se oli jonkumoisessa tilanteessa joka
työtä sai.
Jätkiä kulki
tietä pitkin isoja laumoja, kerjäten taloista ruokaa työtä vastaan ja ainahan
se jotakin onnisti. Vaan kylläkin
talonpojat saivat tuntea nahoissaan pulan paineet.
Monta taloa joutui vasaran
alle, sekä monta perhettä
mieron tielle.
Eipä silloin
vilahtelleet lohenpunaiset sataset yleisessä liikenteessä, hyvä jos jollakin
oli hilkku tai puolonen lakkarin
pohjalla, markkaa ei monellakaan..
Silloin kälmeys
oli huipussaan!
Sitä oli jos minkä sortin vääryyten tekiää, sekä toisen omalla
heilujaa.
Niinpä pula lopulta hellitti ja tuli hyvä aika, mutta sekin loppui toisen maailmansodan alkuun.
Ja tätä aikaa riittikin aina vuoteen 1945, jolloin alkoi. ny vallalla oleva suvaitsevaisuuten ja tasa-arvon aika.
----------------------------------------------------
Tämän Ilmari
Leskelän muistelman olen poiminut hänen
muistelmateoksestansa; PITKOSPUUT vuodelta 1986.